Matkat – Symi
Luonnon kauneus ja saaren sopiva koko – Siinä muutamia syitä, joiden ansiosta voit viettää Symillä rentouttavan loman rauhallisissa tunnelmissa.
Hyvä tietää
- Yhdistä kaksi eri saarta
- Rauhallinen lomakohde
- Tyytyväisiä asiakkaita
- Hyviä ravintoloita
Tee matkahaku – Symi
Rannat
Symissä on pieni kiviranta Yialoksen kylässä. Yialoksen ja Nimborioksen välissä on noin kahden kilometrin pituinen kalliorannikko, jonka tasanteilla voi ottaa aurinkoa ja uida. Pedin lahdella on pieni ranta, jossa on muutamia tavernoja. Täältä lähtevät veneet Agia Marinan ja Agios Nikolaoksen rannoille. Yialoksen rantapromenadilta ja Pedistä lähtee päivittäin taksiveneitä saaren eri lahtiin ja poukamiin, joten pääset helposti esim. itärannikon Nanoun tai Agios Georgioksen rannoille, joille on teitä pitkin vaikeampi päästä. Kauempana oleviin kohteisiin menevät laivat ovat isompia, ja kapteenit järjestävät niillä usein myös picnicejä.
Ruoka, juoma ja yöelämä
Choriossa, Pedissä ja Yialoksessa on useita viihtyisiä kahviloita ja tavernoja.
Satamassa on useita hyviä baareja. Symissä on myös yksi disko.
Ostokset
Symissä on jonkin verran kauppoja, joista voi ostaa mm. matkamuistoja, mutta ostosmahdollisuudet ovat melko rajalliset. Laajemmat valikoimat löydät Rodoksen kaupungista.
Liikunta ja treeni
Halutessasi sinulla on mahdollisuus lähteä vaeltamaan vuorille. Voit lähteä omin päin liikkeelle tai oppaan kanssa, ja vaellusreitit ovat vaikeusasteeltaan eritasoisia.
Vaellusretket kauniissa maisemissa
Symin vuoristomaisema soveltuu erinomaisesti erilaisille mielenkiintoisille vaellusretkille. Pieniä sorateitä ja aasipolkuja pitkin pääset kauniille luostareille, pienille kappeleille ja rauhallisille kalliorannoille, joissa vesi on kristallinkirkasta. Pedin lahdelta pääsee Agios Nikolaokseen, saaren parhaalle hiekkarannalle. Nimborioksen poukama, jossa on pieni ranta ja taverna, sijaitsee kaupungin länsipuolella. Sinne pääsee kävellen kaunista rantareittiä pitkin. Yialoksen ja Nimborioksen välillä on kahden kilometrin mittainen kallioranta, jossa on pieniä tasanteita, joista pääsee uimaan ja voit ottaa aurinkoa kaikessa rauhassa.Aktiviteetit ja nähtävyydet
Symin saari on juuri sopivan kokoinen, ja sen luonto äärettömän kaunis, joten täällä on helppo viettää rauhallinen ja rentouttava loma. Perinteisiä nähtävyyksiä saarella on vähemmän, mutta saari on kyllä nähtävyys jo itsessään. Symi on saari, jossa on vihreää luontoa, kullankeltaisia kalliorantoja ja paljon pieniä lahtia ja poukamia, jotka houkuttelevat uimaan. Kaupunki on kaunis niin aamun sarastaessa kuin illan hämärtyessä. Korkealla rinteessä sijaitsevia taloja pidetään Kreikan upeimpina uusklassisen arkkitehtuurin luomuksina.
Kulkuyhteydet
Symillä on mahdollisuus vuokrata auto tai vespa. Huomaa, että moottoripyöräkortti täytyy olla myös vespaa ajaessa. Tarkista aina, mitkä vakuutukset sisältyvät vuokraan. Vuokra-autoa ei voi tilata etukäteen.
Lautta
Yialoksen satamasta pääsee lautoilla ja kantosiipialuksilla lähisaarille.Bussi
Paikallisbussilla on helppo liikkua Yialoksen, Chorion ja Pedin välillä. Busseja lähtee päiväsaikaan säännöllisesti noin kerran tunnissa. Myös Panormitikseen pääsee paikallisbussilla.Taksi
Yialoksen taksipalvelut ovat rajalliset.Kohdefakta
Palvelumme kohteessa
Symillä ei ole Tjäreborgin opaspalveluja. Tavoitat oppaat kesäkaudella vuorokauden ympäri palvelupuhelimesta, tekstiviestillä ja sähköpostilla halutessasi saada hyviä vinkkejä ja neuvoja. Matkustaessasi tilauslennolla tapaat meidät myös lentokentällä ja ohjaamme sinut oikeaan bussiin, mikäli olet varannut kohdekuljetukset.Vastuullinen matkailu
Yrityksenä haluamme, että jokaisella lomamatkalla on merkitystä, sekä matkalle lähtijälle, että myös paikallisesti lomakohteissamme. Sen vuoksi pyrimme jatkuvasti vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia niin kotimaassa, lentomatkoilla kuin myös hotelleissa ja lomakohteissamme. Lue lisää vastuullisuustyöstämme osoitteessa vastuullinen matkailu.Rokotukset
Ei pakollisia rokotuksia. Tarkista, että perusrokotukset (kurkkumätä, jäykkäkouristus, polio, MPR=tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) ovat voimassa. A-hepatiittisuojaa (keltatauti) ja harkinnanvaraisena B-hepatiittisuojaa suositellaan kaikille matkailijoille.Lisätietoja rokotuksista ja niihin liittyvistä aikatauluista voit tiedustella lähimmältä rokotusklinikalta. Ajantasaista tietoa saat myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemasta Matkailijan terveysoppaasta sekä www.rokote.fi-sivuilta.
Tietyt maat ja kohteet vaativat, että matkailijoilla on voimassa tietyt rokotukset. Huomaa, että eri rokotuksista on olemassa myös suosituksia, ja viranomaiset päättävät niistä oman turvallisuutesi vuoksi. Vaikka rokotuksia ei vaadittaisikaan, Tjäreborg suosittelee, että otat yhteyttä rokotusklinikkaan saadaksesi ajankohtaiset tiedot juuri omaa matkaasi koskevista rokotussuosituksista. Huomioithan, että tiettyjä rokotuksia voidaan vaatia, vaikka kyseessä on pelkkä välilaskukohde. Tjäreborg ei ole vastuussa, jos sinulta evätään maahanpääsy puuttuvien rokotusten/rokotustodistuksien vuoksi.
Paikalliset lait ja tavat
Paikallisten määräysten mukaisesti Kreikan hotelleissa on 18 vuoden ikäraja, jos matkustat ilman vanhempia tai toista aikuista. Vähintään yhden per huone/huoneisto tulee siis olla vähintään 18 vuotias.Muistathan, että useissa maissa on hyvin erilaiset lait ja säädökset kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Välttääksesi mahdollisia yllätyksiä, tutustu maan säädöksiin ja tapoihin, vieraile lähetystön kotisivuilla ja tutustu etukäteen ulkoministeriön kyseistä maata koskeviin matkustustiedotteisiin.
Ympäristövero Kreikassa
Kreikan viranomaiset perivät ympäristöveron hotelliyöpymisistä. Veron suuruus vaihtelee paikallisen hotelli- ja huoneistoluokituksen mukaan. Vero maksetaan suoraan hotellille sisäänkirjautumisen yhteydessä, yleensä käteisellä. Huomioithan, että Tjäreborgin hotelli- ja huoneistoluokitus saattaa poiketa virallisesta luokituksesta, jonka mukaan vero määräytyy.Hotelli/huoneistohotelli, jonka virallinen luokitus on:
1–2 tähteä: 2 euroa/huone tai huoneisto/yö
3 tähteä: 5 euroa/huone tai huoneisto/yö
4 tähteä: 10 euroa/huone tai huoneisto/yö
5 tähteä: 15 euroa/huone tai huoneisto/yö
Marras-maaliskuussa vero on hieman alle puolet yllä mainituista summista.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Valuutta ja maksaminen
Euro (EUR). Luottokortit hyväksytään vain rajoitetusti. Yialoksessa on pankki ja pankkiautomaatti.Euro (EUR). Pankkiautomaatteja on. Useimmissa ravintoloissa ja kaupoissa hyväksytään luottokortit maksuvälineenä. Skandinaavisia valuuttoja (DKK, NOK, SEK) ei välttämättä saa vaihdettua euroiksi.
Aikaero
Sama aika kuin Suomessa.Sähkö
220 V.Kieli
Kreikka.Ota taskulamppu ja heijastin mukaan, sillä useimmilla teillä ei ole katuvaloja.
Lennot ja kuljetukset
Lentoaika
Helsingistä n. 3 t 45 min tilauslennolla. Reittilentojen kesto määräytyy valitun lentoreitityksen mukaan.Näin matkustat tänne
Symille voit matkustaa Helsingistä Tjäreborgin tilauslennolla kesäkaudella.Lento laskeutuu Rodoksen kentälle, Rodoksen kaupungin ulkopuolelle.
Symi on mahdollista varata Rodoksen lennoille, jotka laskeutuvat Rodoksen lentokentälle viimeistään klo 14.
Tjäreborgin lentokenttäkuljetuksella pääset helposti ja turvallisesti perille Symin hotelliisi. Lentokenttäkuljetukset eivät sisälly matkan hintaan, vaan voit itse lisätä ne varauksellesi matkavarauksen yhteydessä. Silloin sekä bussikuljetukset että laivaliput sisältyvät matkaasi. Emme suosittele kuljetusten järjestämistä omin päin, sillä saarten välillä liikennöivien reittilaivojen lähtö- ja saapumisajat eivät aina sovi yhteen lentoaikataulujemme kanssa. Jos olet varannut pelkät lennot Rodokselle, niin silloin et voi varata bussikuljetusta/laivalippuja kauttamme.
Sää- ja tuuliolosuhteet sekä mahdolliset aikataulumuutokset ja laivavuorojen peruutukset varsinkin alku- ja loppukaudesta saattavat vaikuttaa laivamatkan aikatauluun ja pituuteen.
Noin 5-7 päivää ennen matkaa Tjäreborg lähettää sinulle sähköpostia ja pyytää passinumerosi, syntymäpäiväsi ja koko nimesi. Laivayhtiö tarvitsee tiedot, koska laivan reitti kulkee lähellä Turkin rajaa.
Lentokenttä - Symi
Tjäreborgin oppaat tapaavat sinut Rodoksen lentokentällä ja ohjaavat sinut oikeaan bussiin. Bussimatka Rodoksen kaupunkiin kestää noin 30 minuuttia (noin 15 km), riippuen hotellipysähdysten määrästä. Rodoksen kaupungissa on odotusaikaa, sillä laiva Symille lähtee noin klo 18.30. Matkatavarat voidaan säilyttää hotellissa odotusaikana. Laivamatka Rodoksen satamasta Symille kestää noin 1,5 tuntia, Tjäreborgin opas on mukana Rodoksen satamassa (ei lähde mukaan laivalle). Symin satamassa Symi Toursin edustaja on sinua vastassa. Yialoksessa majoittuvat vieraat kävelevät hotelliinsa ja ottavat mukaan omat matkatavaransa. Choriossa, Nimboriossa ja Pedissä majoittuvat vieraat sekä matkatavarat kuljetetaan perille hotelliin.
Rodos - Symi
Bussi/taksi noutaa sinut hotellilta iltapäivällä ja vie sinut Rodoksen kaupunkiin, josta noudetaan muut Symille lähtevät vieraat. Laiva Symille lähtee noin klo 18.30. Laivamatka Rodoksen satamasta Symille kestää noin 1,5 tuntia, Tjäreborgin opas on paikalla satamassa (ei lähde mukaan oppaaksi laivalle). Symin satamassa Symi Toursin edustaja on sinua vastassa. Yialoksessa majoittuvat vieraat kävelevät hotellinsa ja ottavat mukaan omat matkatavaransa. Choriossa, Nimboriossa ja Pedissä majoittuvat vieraat ja matkatavarat kuljetetaan perille hotelliin.
Symi - Rodos
Lähtöpäivänä lähdetään jo aikaisin aamulla Rodokselle. Noin 30 minuuttia ennen laivan lähtöä Symiltä sinut tullaan noutaa hotellilta (Yialoksessa majoittuvat vieraat kävelevät hotelliltaan satamaan ja ottavat mukaan omat matkatavaransa). Rodoksen kaupungissa sinut ohjataan oikeaan bussiin tai taksiin, joka vie sinut uuteen hotelliisi.
Symi - Lentokenttä
Lähtöpäivänä lähdetään jo aikaisin aamulla Rodokselle. Noin 30 minuuttia ennen laivan lähtöä Symiltä sinut tullaan noutamaan hotellilta (Yialoksessa majoittuvat vieraat kävelevät hotellista satamaan ja ottavat mukaan omat matkatavaransa). Rodoksen satamasta sinut noudetaan (matkustajien määrästä riippuen joko bussilla tai taksilla). Ennen lentokentälle lähtöä voit viettää aikaa Rodoksen kaupungissa omatoimisesti. Matkatavarat voidaan säilyttää lähellä sijaitsevassa hotellissa. Päivähuoneita on saatavilla paikan päällä, jos tilaa on, ja ne maksetaan suoraan hotellille. Jos sinulla on aikainen lento kotimaahan, sinut kuljetetaan suoraan laivalta lentokentälle. Lisätietoja paluumatkasta voit lukea tervetulomateriaalista, joka jaetaan saapumisen yhteydessä.
LENTOKENTTÄKULJETUKSET:
Jos vietät koko lomasi Symillä:
- Kuljetus Rodoksen lentokentältä satamaan, laivamatka Symille meno-paluu, kuljetus tiettyihin hotelleihin Symillä meno-paluu (sataman lähellä sijaitseviin kävellään) sekä paluukuljetus Rodoksen lentokentälle sisältyvät hintaan. Odotusajat satamassa ovat mahdollisia.
Kuljetukset yhdistelmämatkalla:
Yhdistelmämatkalla, kun asut viikon Symillä ja viikon Rodoksella, kuljetukset hotellien välillä sisältyvät hintaan (venematka sekä bussikuljetus Rodoksella ja tiettyjen hotellien välillä Symillä). Jos asut Yialos-hotellissa Symillä, sataman ja hotellin väli kuljetaan kävellen. Kuljetukset lentokentältä saavuttaessa ja kuljetukset lentokentälle kotimatkalle lähdettäessä eivät sisälly hintaan, vaan ne on varattava erikseen lisämaksusta.

Sää
- tammikuu
14°12°
7
Aurinkotuntia/pv18°
Veden lämpötila21
Sateettomia päiviä- helmikuu
15°12°
8
Aurinkotuntia/pv17°
Veden lämpötila19
Sateettomia päiviä- maaliskuu
16°13°
10
Aurinkotuntia/pv17°
Veden lämpötila25
Sateettomia päiviä- huhtikuu
18°15°
11
Aurinkotuntia/pv17°
Veden lämpötila25
Sateettomia päiviä- toukokuu
22°18°
12
Aurinkotuntia/pv20°
Veden lämpötila29
Sateettomia päiviä- kesäkuu
26°22°
13
Aurinkotuntia/pv23°
Veden lämpötila30
Sateettomia päiviä- heinäkuu
28°25°
13
Aurinkotuntia/pv26°
Veden lämpötila31
Sateettomia päiviä- elokuu
29°26°
12
Aurinkotuntia/pv27°
Veden lämpötila31
Sateettomia päiviä- syyskuu
27°24°
11
Aurinkotuntia/pv26°
Veden lämpötila29
Sateettomia päiviä- lokakuu
23°20°
10
Aurinkotuntia/pv24°
Veden lämpötila27
Sateettomia päiviä- marraskuu
19°17°
8
Aurinkotuntia/pv22°
Veden lämpötila23
Sateettomia päiviä- joulukuu
16°13°
7
Aurinkotuntia/pv19°
Veden lämpötila20
Sateettomia päiviäOlemme käyttäneet climate-data.org-sivustoa lähteenä, joten saat käsityksen matkakohteesi eri kuukausien maksimi- ja minimilämpötilojen keskiarvoista. Arvot perustuvat tilastoihin vuosilta 1991–2021, lukuun ottamatta aurinkotunteja, joiden tilastot perustuvat mittauksiin vuosilta 1991–2019. Koska taulukossa näkyy vain keskilämpötila, todellinen sää paikan päällä voi olla myös korkeampi tai matalampi, joten kannattaa varautua erilaisiin sääolosuhteisiin.