Marikalla matkustaminen on DNA:ssa, ja hän käyttää jokaisen tilaisuuden hyväkseen vaihtaakseen maisemaa. Tällä hetkellä hänellä on suunnitteilla kuusi matkaa. Matkaseuralaisenaan hänellä on miehensä, joka on myös hänen paras ystävänsä.
Yhdessä he nauttivat Euroopan suurkaupunkien tarjonnasta ja käyvät mielellään konserteissa sekä jalkapallo-ottelussa Lontoossa, jonne he suuntaavat useamman kerran vuodessa. Espanja on toinen kohde, johon he palaavat uudelleen. Kaupunkielämysten lisäksi he pistäytyvät mielellään myös rannalla.
Mitä teet mieluiten vapaapäivänäsi?
– Olen todellinen nautiskelija. Vapaapäivää vietän perheeni ja ystävieni kanssa, mielellään ulkona luonnossa ja vaeltaen. Kuuntelen myös mielelläni äänikirjoja ja musiikkia, ja päivän päätteeksi menen saunaan ja nautin hyvästä ruoasta.
Kuinka usein matkustat ulkomaille?
– Yleensä noin kerran kuukaudessa. Viimeisen 20 vuoden aikana olen viettänyt kaikki lomani ulkomailla. Myös viikonloppulomat ovat mainio tapa matkustaa ja nauttia vapaasta.
Kaupunki- vai rantaloma?
– Ystäväni ovat hyvästä syystä antaneet minulle lempinimen Speedy Gonzales. Matkustan usein sellaisiin paikkoihin, joissa tapahtuu paljon. Käyn mielelläni konserteissa tai jalkapallo-otteluissa lomillani ja tykkään myös kävellä useita kilometrejä joka päivä. Yksi suosikkikohteistani on Lontoo. Lontoossa on aina jotain uutta, kuten uusia musikaaleja ja taidenäyttelyitä. Tällä hetkellä minulla on liput hankittuna Simply Redin konserttiin. Mutta nautin myös auringosta ja uimisesta, ja siksi Las Palmas ja Palman kaupunki ovat täydellisiä lomakohteita minulle. Viimeksi asuin hotellihuoneessa, josta oli suora pääsy uima-altaaseen, ja tästä huonetyypistä tuli ehdottomasti uusi suosikkini.
Kuinka monessa paikassa maailmalla olet käynyt?
– En ole koskaan laskenut, mutta sanoisin, että olen käynyt noin 40 maassa. Minulle ei ole tärkeää matkustaa aina uuteen kohteeseen ja mieluiten valitsen jonkin Euroopan kohteen tai Kanariansaaret, joihin lentoaika on kohtuullinen.
Mikä on parasta matkustamisessa?
– Kun matkustamme yhdessä, meillä on aikaa keskittyä täysin toisiimme. Nautimme elämästä ja uusista kokemuksista yhdessä. Lomalla on myös aikaa levätä ja kerätä energiaa arkeen.
Kerro hauska, ikimuistoinen tai yllättävä lomamuisto
– Olin 80-luvun lopussa lomalla El Terrenossa Mallorcalla. Yhtenä iltana järjestettiin leikkimielinen tanssikilpailu, jossa tanssittiin rockia, flamencoa ja breakdancea. Osallistuin kilpailuun ja sain parikseni englantilaisen miehen nimeltä Hushie, joka tunnetaan nykyään paremmin nimellä Hugh Grant. Tanssipartnerini ei vielä siihen aikaan ollut tunnettu tähti, mutta ehdottomasti kyseisen illan tähti, sillä me voitimme kilpailun.
Mikä on suosikkikohteesi, johon palaat mielelläsi uudelleen – ja miksi?
– Jos täytyy valita yksi ainoa maa, sanon Espanja. Tulen niin onnelliseksi aina kun pääsen Espanjaan. Rakastan espanjalaista kulttuuria, ruokaa, viinejä ja intohimoista asennetta. Olen matkustanut koko elämäni ajan, ensin omien vanhempieni kanssa, ja toistuva matkakohde on ollut juuri Espanja. Minulla siis todellakin on matkustajan geenit, ja Espanja tuntuu toiselta kodilta. Ja nyt lapsenlapseni (Rasmus, joka on melkein 2-vuotias ja 6 kuukautta vanha Niklas) ovat päässeet ensimmäistä kertaa matkalle ja kohde oli luonnollisesti Espanja. On niin paljon tärkeämpää kerätä muistoja ja kokemuksia kuin rahaa tai materiaa.